![]() |
| Jad Vashem Holocaust-sivusto | |
Felix Kersten: satua vai totta?Kysymys:
Vastaus: Inkeriläisestä, myös Suomessa jonkin aikaa vaikuttaneesta Felix Kerstenistä ei ole Oscar Schindleriksi. Kysyjän mainitsema muistelmateos on mitä epäluotettavin lähde Kerstenistä ja hänen toimistaan toisen maailmansodan aikaisessa Saksassa. Faktaa on kyllä se, että Kersten toimi Himmlerin hierojana ja saattoi lievittää hieronnalla Himmlerin vatsakipuja. Lähes kaikki muu jääkin fiktion puolelle. Esimerkiksi Kerstenistä väittämästä suunnitelmasta pakkosiirtää Hollannin kansa Puolaan ei ole tietoa mistään muusta lähteestä. Jo viimeistään 1950-luvulla tutkijoiden piirissä vakiintuikin käsitys, että Kersten on itse keksinyt ne mittavat urotyöt, joihin hän olisi Himmlerin ”henkilääkärinä” sota-ajan Saksassa yltänyt. Syykin on mitä ilmeisin. Kersten pelkäsi toisen maailmansodan jälkeen joutuvansa vaikeuksiin Himmlerin sota-aikaiseen lähipiiriin kuuluneena. Tekemällä itsestään sankarin hän pyrki tällä tavoin torjumaan syytökset yhteistoiminnasta saksalaisten kanssa.
Tämä kysymys liittyy aiheisiin: Himmler, Heinrich, Kersten, Felix
|
|
(c)
Jad Vashem, 2001-2003
|