Häpesivätkö natsit tekojaan?
Kysymys:
Sivustonne vastasi jo moniin mielessäni olleisiin kysymyksiin, kuten pohdintaani Holocaustin syistä. Tuskin tulen tuota koskaan ymmärtämään, mutta ainakin sain asiaa lisävalaistusta.
Olen aina ihmetellyt natsien toiminnassa sitä, että heillä ei ollut selkärankaa kantaa vastuuta teoistaan. Holocaustia ryhdyttiin toteuttamaan ylpeästi ja näyttävästi, mutta kuitenkin asia salattiin. Jälkikäteen todisteita pyrittiin tuhoamaan, kiellettiin tosiasiat ja riistihän varsin moni SS-mies itse itseltään hengen välttääkseen oikeudenkäynnin.
En ymmärrä tätä. Kaiketi nämä ihmiset kuitenkin itse uskoivat asiaansa ja sen oikeutukseen? Näin ollen ei voi kuin hämmästellä sitä, miksi he kuitenkin salailivat ja häpeilivät asiaa, vai käsittikö kuitenkin jopa Hitler toimivansa väärin?
Vastaus:
Natsit halusivat salata holocaustin suurelta yleisöltä voidakseen toteuttaa sen helpommin. Jos kaikki olisivat tietäneet että juutalaiset vietiin kuolemaan, monet olisivat ruveneet piilottamaan heitä ja muilla tavoin vaikeuttamaan joukkomurhaa. Ja kun kävi selväksi, että Saksa häviäisi sodan, natsit pyrkivät hävittämään holocaustin jäljet sitä mukaa kuin vihollinen valtasi keskitysleirit. Tämän he tekivät oletettavsti siksi, että he arvasivat että heitä sodan jälkeen tultaisiin rankaisemaan hirmuteoista. SS-miesten itsemurhat voi selittää monella tavalla:
-He eivät pitäneet elämää Saksassa ilman kansallisosialismia elämisen arvoisena
-Heille oli nimenomaan kerrottu, etteivät he olleet vastuussa teoistaan, vaan vain siitä että he toteuttivat saamansa määräykset; kun määräyksen antajat, viime kädessä Hitler, eivät enää olleet kantamassa vastuuta, he tunsivat tilanteensa kestämättömäksi
-Kun Kolmannessa valtakunnassa luotu massapsykoosi hälventyi tappion myötä, SS-miehille valkeni karmea totuus siitä mitä he olivat tehneet.
Hitler ei itse antanut kirjallisia määräyksiä juutalaisten murhaamisesta. Hän oli haluton keskustelemaan holocaustiin liityvistä asioista edes lähimpien miestensä kanssa, ja hän ei esim. osallistunut Wannseen konferenssiin. Hän antoi suulisesti määräyksen kaikkien juutalaisten tappamisesta, mutta ei paneutunut siihen mitä se käuytännössä tarkoitti. Ne jotka toteuttivat holocaustin viittasivat Hitleriltä saamaansa määräykseen.
Tämä kysymys liittyy aiheisiin: Wannsee, SS, Hitler, Adolf |