Vastaukset aiheesta Eutanasia-ohjelma

Tiesivätkö saksalaiset tuhoamisleireistä?

Kysymys:

Onko totta, kun saksalaiset ovat väittäneet olleensa tietämättömiä tuhoamisleirien olemassaolosta? Kuinka paljon todellisuudessa Saksan kansa tiesi juutalaisten kohtalosta 30- ja 40-luvulla?

Vastaus:

Osa juutalaisiin kohdistuvista sortotoimista olivat tietenkin julkisina toimenpiteinä ilmeisiä kaikille saksalaisille. Tällaisia olivat esim. huhtikuun 1. päivän 1933 boikottikampanja, Nürnbergin rotulait, Kristalliyön tapahtumat 1938 sekä monet juutalaisiin kohdistuvat julkiset häpeä-, takavarikko- ja karkotusrangaistukset.
Varsinaisen ihmisten tuhoamisen ja Lopullisen ratkaisun päämäärän natsikoneisto pyrki pitämään salassa tässä kuitenkaan täysin onnistumatta. (Katso SS-kersantin Auschwitzissa allekirjoittamaa vaitiololupausta) Samoin oli laita ns. eutanasia-ohjelman, joka elokuussa 1941 jouduttiin osin ajamaan alas, koska protestit laitoksissa tapahtuvien armomurhien johdosta kävivät liian voimakkaiksi.
Yleisesti oli tiedossa, että juutalaiset katosivat itään lähettämisen myötä. Tarkat menettelytavat heidän suhteensa jäivät kuitenkin osalle kansasta hämärän peittoon. Kuinka moni tiesi, ja miten paljon, on kysymys, jota on koetettu lukuisin tutkimuksin selvittää mutta lopullinen vastaus jää hämärän peittoon. Kysymys on herkkyytensä vuoksi myös tutkimustulosten luotettavuuden suhteen ongelmallinen. Tilannetta kuvannee hyvin lause: Useimmat tiesivät niin paljon, että ymmärsivät, että on parempi olla tietämättä kovin paljoa. Voidaan kuitenkin liioittelematta todeta, että yli puolella aikuisista saksalaisista oli käsitys siitä mitä keskitysleireissä tapahtui.
On lisäksi muistettava, että ihmismäärä, joka suoraan tai välillisesti oli tekemisissä joukkosurmien kanssa tai omin silmin niitä todistamassa (SS:n jäsenet, Einsatz-ryhmät, keskitysleirihenkilöstö, miehitetyissä maissa toimivat poliisivoimat, osa Wehrmachtista jne.), oli huomattavan suuri, jokatapauksessa kymmeniä tuhansia, ja näiden ihmisten perheidenkään tuskin voidaan ajatella jääneen täysin pimentoon.

Kiistävätkö revisionistit myös eutanasia-ohjelman olemassaolon?

Kysymys:

Pyrkivätkö revisionistit kiistämään myös natsien eutanasiaohjelman, T4:n? Käsittääkseni kehitysvammaisia kaasutettiin samalla tavalla kuin juutalaisia, ja T4 oli holokaustin kenraaliharjoitus.

Vastaus:

Tietääksemme eutanasia-ohjelman olemassaoloa ei kukaan pyri kyseenalaistamaan. Eräs holocaustin kieltäjien päättelyketjun osanenhan on ollut se, että koska ei ole löydetty Hitlerin antamaa kirjallista käskyä juutalaisten suunnitelmallisesta joukkotuhosta, sellaista ei siis myöskään ole tapahtunut(!). Armomurhaohjelman kohdalla ei holocaustin kieltäjä voi tukeutua tähän päätelmään, sillä sitä koskien on olemassa Hitlerin allekirjoittama 1.9.1939 päivätty käsky, jolla Philipp Bouhler ja Karl Brandt valtuutetaan hallinnoimaan eutanasiaohjelmaa.

Missä leireissä oli kaasukammio?

Kysymys:

Olen ymmärtänyt, että vain kuudessa (Auschwitz, Maidanek, Treblinka, Belzec, Kulmhof ja Sobibor) tuhoamisleirissä oli kaasukammiot, ja että näissä leireissä tuhottiin systemaattisesti ne 4 miljoonaa juutalaista. Yllätyksekseni luin, että myös Stuthofissa oli kaasukammio. Kysymykseni: Kuinka monessa keskitysleirissä -em. kuutta leiriä lukuunottamatta - oli kaasukammiot, ja kuinka systemaattisesti niitä käytettiin ?

Vastaus:

Tavallisesti on tehty ero tuhoamisleirin ja keskitysleirin välillä. Tuhoamisleireissä tapettiin ihmisiä systemaattisesti kaasukammiossa, kun taas keskityleiriessä hyödynnettiin vankien työvoimaa. Usein niissäkin oli kaasukammio, jotta työhön soveltumattomat vangit voitaisiin surmata vähin äänin. Tätä tarkoitusta varten ei tarvittu suurta kaasukammiota. Kuitenkin myös keskityleireissä joissa ei ollut kaasukammiota nälkä, kulkutaudit, onnettomuudet ja teloitukset levittivät kuolemaa. Esim. Bergen-Belsenissä kuoli 15.4.-20.6.1945, eli siis sen jälkeen kun brittisotilaat olivat vapauttaneet leirin 14.000 vankia, jotka eivät enää olleet pelastettavissa. Luku 4 miljoonaa sisältää sekä kaasukammioissa tapetut että ghetoissa ja keskitysleireissä nälkään, kulkutauteihin ja onnettomuuksiin menehtyneet ja teloitetut. Näiden lisäksi Einsatz-ryhmät ampuivat itärintamalla edetessään 2 miljoonaa juutalaista, joita ei siis ensin suljettu keskitysleireihin.
Kaasukammioita oli tuhoamisleirien lisäksi esim. Sachsenhausenissa ja Ravensbrückissa lähellä Berliiniä, Natzweiler-Struthofissa Strasbourgin lähellä, Mauthausenissa (Itävalta) ja Stutthoffissa (Puola). Myös Dachaussa (Baijeri) oli kaasukammio, mutta sitä ei koskaan otettu käyttöön. Sodan loppua kohti olot kaikissa leireissä pahenivat. Idässä menetetyt leirit evakuoitiin, minkä vuoksi jäljellä olevat leirit sullottiin täpötäyteen, ja elintarvikehuollon muutenkin luhistuessa keskitysleirivangit jäivät kaikkein vähimmälle. Varsinkin lavantauti raivosi useissa leireissä; siihen kuoli esim. Anne Frank Bergen-Belsenissä vuonna 1945.
Kaasukammioita natsit käyttivät jo vuosina 1939-41 ns. Armomurha-ohjelmassa, jossa kaikkiaan otettiin hengiltä ainakin 120.000 vammaista, kehitysvammaista ja ns. epäsosiaalista yksilöä.

Oliko lesbous kriminalisoitua Saksassa?

Kysymys:

Homous oli natsi Saksassa rikollista mutta oliko "lesbous" samalla tavoin kriminalisoitua vai olivatko rangaistukset vain lievempiä? Jos lesbous ei ollut kriminalisoitua niin arvatenkin naisen lupaa ei kysytty vaimoa valitessa?

Eutanasia ohjelmasta.. olivatko natsien tappolistalla perinnöllisistä sairauksista kärsivät vai tapettiinko myös esim. onnettomuuksissa fyysisesti vammautuneita ihmisiä? Miten määriteltiin oliko ihmisen elämä "elämiseen arvotonta elämää" vai ei? Tapettiinko jo heikoksi käyneitä vanhuksia samoin perustein?

Vastaus:

Saksan asiaa koskeva laki säädettiin vuonna 1871. Siinä viitattiin nimenomaan miehiin. Natsit täydensivät lakia, ja säätivät, että naisia ei tullut rankaista. Joissakin harvoissa tapauksissa on todisteita siitä, että naisia rankaistiin tekosyistä, todellisen syyn ollessa lesbous. Lähde: http://pink-triangle.org/
Esim. kehitysvammaisuus ja skitsofrenia eivät ole perinnöllisiä sairauksia, mutta juuri nämä ryhmät olivat erityisen alttita eutanasialle. Onnettomuuksissa loukkantuneita tai vanhuudesta heikkoja ei tietääksemme tästä syystä murhattu, mikä ei tietenkään suojannut heitä jos he olivat esim. juutalaisia.