Etusivu Mitä tapahtui? Kysymykset 15-26

Holocaustin historialliset faktat: ghetot ja keskitysleirit

15. Missä sijaitsivat suurimmat ghetot, kuinka paljon juutalaisia niissä oli ja milloin ne tuhottiin?

Suurin ghetto oli Varsovassa. Siellä asui 480 000 juutalaista ja se tuhottiin toukokuussa 1943. Tuhoa edelsivät valtaisat karkotukset Treblinkaan kesällä 1942 sekä kaksi kapinaa tammi- ja huhtikuussa 1943.

Srul Szyja Kolnierzykin Varsovassa työkortilleen raapustama viesti puolaksi ja jiddishiksi. "Olen yhä elossa. Huomisesta en tiedä. Kirjoittaessani ei Varsovassa ole enää juutalaisia. Haluaisin nähdä rakkaan vaimoni ja kaksi rakasta lastani. Ajat ovat hyvin kovia. Haluan elää. Tunnen että loppu lähenee." Löytynyt Varsovan gheton raunioista 1965. Kolnierzykistä tai hänen perheestään ei ole yrityksistä huolimatta löydetty jälkeäkään sodan jälkeen.

Lodzin ghetossa oli enimmillään 160 000 juutalaista. Tämä ghetto tuhottiin asteittain: ensimmäisessä karkotusaallossa Chelmnoon (Kulmhof) tammi-toukokuussa 1942, sen jälkeen monien karkotusten myötä Chelmnoon ja muihin leireihin ja lopullisesti 1. syyskuuta 1944.
Lvovin ghetossa oli lähes 150 000 juutalaista, kun se perustettiin marraskuussa 1941. Sen viimeiset muutama tuhat asukasta poistettiin kesäkuussa 1943 sen jälkeen kun muut oli lähetetty kuolemaan Belzeciin ja Janowskaan.
Minskin ghetossa oli 100 000 juutalaista ko. kaupungista ja sen lähikaupungeista ja -kylistä. Minskin ghetto tuhottiin 21. lokakuuta 1943 sen jälkeen kun suurin osa juutalaisasukkaista oli ammuttu tai lähetetty kuolemaan Sobiborissa.
Vilnassa suurin osa 57 000:sta ghetossa alunperin asuneesta juutalaisesta ammuttiin läheisissä Ponarin kaivoksissa. Epäonnistuneen Vilnan ghettokapinan seurauksena viimeiset muutama tuhat juutalaista lähetettiin leireihin Viroon 23. syyskuuta 1943.
Bialystokin ghetto, jossa alunperin oli 50 000 juutalaista, tuhottiin 16. elokuuta 1943 juutalaisten vastarintaliikkeen pidettyä puoliaan viiden päivän ajan.

16. Millaiset olot vallitsivat ghetoissa?

Lapsia Varsovan ghetossa vuonna 1941 saksalaisen sotilaan Heinz Jostin kuvaamana.

Holocaustin aikana ghetot olivat pieniä ja useimmiten köyhiä kaupunginosia, joihin juutalaiset eristettiin ja joihin ei-juutalaisilta tavallisesti oli pääsy kielletty. Monia ghettoja ympäröi muuri tai aita, jotta juutalaiset kyettiin tehokkaammin eristämään naapureistaan ja muusta maailmasta. Ghetot oli tarkoitettu tilapäisiksi, tarkoin valvotuiksi keräyspaikoiksi, joissa juutalaisten työvoimaa hyödynnettäisiin kunnes saksalaisten toimenpiteet tulevaisuudessa johtaisivat heidän hävittämiseensä.
Ghettojen juutalaiset elivät hirvittävissä olosuhteissa. Natsit takavarikoivat lähes kaiken heidän omaisuutensa ja eväsivät heiltä mahdollisuuden useimpien päivittäisen elämän tarpeiden täyttämiseen. Aivan liian suuri asutustiheys, epähygienia, äärimmäinen aliravitsemus ja peruslääkkeiden puute johti laajoihin epidemioihin useissa ghetoissa. Pakkotyössä vallinneet kovat olosuhteet ja pitkät työpäivät heikensivät myös juutalaisia. Varsovassa, suurimmassa ghetossa, arviolta 85 000 juutalaista (n. 20 prosenttia gheton väestöstä) kuoli olosuhteiden uhrina jo ennenkuin natsit aloittivat heidän karkotuksensa kuolemanleireihin. Muissakin ghetoissa kuolleisuus oli ilmeisesti samaa luokkaa ja sielläkin missä olot olivat vähän paremmat, ne olivat Vilnan gheton päiväkirjan kirjoittajan tri Lazar Epsteinin sanoja lainaten "ahtaat kuin haudassa".

Varsovan gheton raunioista sodan jälkeen löytynyt Toorakäärö (5 Mooseksen kirjaa)

17. Miten juutalaiset suhtautuivat ghettojen oloihin?

Yrittäessään selviytyä vaikeissa oloissa, joihin heidät oli alistettu, juutalaiset turvautuivat laillisiin ja "laittomiin" keinoihin. Juutalaisneuvostot järjestivät majoitusta, jakelivat ruokaa ja tarjosivat sosiaalihuoltoa, lastenhoitoa, pakolaisapua ja muita palveluja venyen siten varsin rajallisten mahdollisuuksiensa ja voimavarojensa yli. Joissakin ghetoissa syntyi itsenäisiä sosiaaliturvajärjestöjä samantapaisten tarpeiden tyydyttämiseksi. Poliittiset puolueet ja nuorisojärjestöt järjestäytyivät salaisesti antaakseen jäsenilleen lisäapua ja moraalista tukea. Perheet ja ystävät pyrkivät auttamaan omiaan.

Monet juutalaiset ghetoissa tulivat sekä yksittäin että yhdessä huomaamaan, että natsit olivat sulkeneet heidät ansaan: Jos he tottelivat natsien sääntöjä, heitä odotti ennenaikainen kuolema nälkään tai sairauteen. Jos he jäivät kiinni sääntöjen rikkomisesta ruokaa, tarvikkeita tai tietoja salakuljettaessaan, heitä odotti varma kuolema. Monissa tapauksissa juutalaiset valitsivat "rikolliseksi" ryhtymisen elämästä kamppaillessaan.

MITEN MURHATYÖ TAPAHTUI

18. Mitä olivat Einsatz-ryhmät (Einsatzgruppen) ja mikä osuus niillä oli juutalaisten tuhoamisessa?

Einsatzgrupp tarkoittaa "tehtäväryhmää", "toimintapartiota" tai "iskujoukkoa". SS muodosti näitä yksikköjä ennen Itävaltaan, Tsekkoslovakiaan, Puolaan ja Neuvostoliittoon tunkeutumista. Einsatz-ryhmien tehtävänä Puolassa oli terrorisoida paikallisväestöä ja murhata kaikki SS:n näkökulmasta ei-toivotut. Pahamaineisimmat Einsatz-ryhmät muodostettiin ennen hyökkäystä Neuvostoliittoon kesäkuussa 1941. Niiden ensisijaisena tehtävänä oli tuhota se, mitä pidettiin Neuvostoliiton ideologisena perusrakenteena. Poliittisten komissaarien, kommunistipuolueen jäsenten ja ennenkaikkea juutalaisten nähtiin näyttelevän siinä keskeistä roolia.
Einsatz-ryhmät etenivät Neuvostoliittoon yhdessä Saksan armeijan kanssa. Pysähtymispaikoissaan ryhmät keräsivät ja ampuivat sumeilematta kaikki löytämänsä juutalaiset. Ryhmät kirjoittivat toiminnastaan yksityiskohtaisia päivittäisiä raportteja, joita on säilynyt meidän päiviimme saakka. Omien raporttiensa mukaan ryhmät surmasivat ainakin 900 000 juutalaista ja murhasivat lisäksi muiden yksiköiden avustuksella satoja tuhansia.

Juutalainen äiti lapsineen ennen teloitusta Ukrainan Lubnyssa 16.10.1941. Tuona paivänä Lubnyn joukkoteloituksissa surmattiin n. 4500 juutalaista.

Juutalaisia koottuna joukkoteloitukseen Lubnyssa 16.10.1941.

19. Mitkä saksalaiset yksiköt osallistuivat juutalaisten tuhoamiseen?

Noin puolet holocaustin aikana murhatusta kuudesta miljoonasta juutalaisesta kuoli SS:n ylläpitämillä kuolemanleireillä. Noin neljänneksen uhreista ampuivat Einsatz-ryhmät tai näiden apuna toimineet joukot, jotka koostuivat SS-prikaateista, poliisiosastoista sekä Saksan asevoimien yksiköistä sekä toisinaan niinkin epätodennäköisistä ryhmistä kuin rakennusjoukoista ja muusikoista. Serbian koko juutalaisyhteisö tuhottiin Saksan varsinaisen armeijan ja SS:n yhteisoperaatiossa.
Monet uhrit kuolivat SS:n ylläpitämillä keskitys- ja työleireillä tai ghetoissa. Ghettoja ylläpitivät tavallisesti saksalaiset siviiliviranomaiset, joihin kuului lakimiehiä, insinöörejä, lääkäreitä ja muita virkailijoita. Kymmeniä tuhansia juutalaisia pakeni ja saksalaiset osastot jahtasivat heitä tunnollisesti yksittäin. Saksalaiset tehtailijat käyttivät miljoonia ihmisiä orjatyössä ja erityisesti alempiin sosiaaliluokkiin lukeutuvien juutalaisten kuolleisuus oli poikkeuksellisen suuri.

20. Mitä olivat kaasuvaunut? Milloin ja missä niitä käytettiin?

Kaasuvaunut olivat kuorma-autoja, joita käytettiin juutalaisten ja muiden surmattavien tukehduttamiseen. Kuorma-autojen moottorien käyttämästä polttoaineesta syntynyt häkä johdettiin erillisiin suljettuihin kammioihin. Tätä menetelmää käytettiin aluksi osana eutanasia-ohjelmaa, jolla natsit tuhosivat fyysisesti ja henkisesti vammaisia saksalaisia. Myöhemmin, syyskussa 1941, neuvostoliittolaisia vankeja murhattiin Sachsenhausenissa johtamalla pakokaasu kuorma-auton omaan tiiviiksi sinetöityyn tavaratilaan. Kaksi kuukautta myöhemmin liikkuvat kaasukammioautot otettiin käyttöön Saksan miehittämillä Neuvostoliiton alueilla osana Einsatz-ryhmien johtamaa juutalaisten tuhoamiseen tähtäävää toimintaa. Kun Chelmnon kuolemanleiri perustettiin joulukuussa 1941, myös siellä käytettiin kaasuautoja. Tällä tavoin surmattiin noin 700 000 ihmistä eri puolilla natsien hallitsemaa Eurooppaa.

Zyklon B -tynnyreitä Majadnekin keskitysleirimuseossa, Puolassa. Joutuessaan kosketuksiin ilman kanssa kiteet muodostivat tappavaa kaasua.

21. Kuka rakensi kaasukammiot? Mitä kaasua niissä käytettiin juutalaisten tappamiseen ja kuka sitä tuotti?

Niinkutsutun Operaatio Reinhardin myötä rakennetuissa kuolemanleireissä, Belzecissä, Sobiborissa ja Treblinkassa, käytettiin aluksi bensiinimoottoreilla tai puukaasuttimilla tuotettua häkää. Zyklon B:n, eräänlaisen syanidivedyn tai sinihapon, koekäyttö alkoi Auschwitzissa syyskussa 1941. Kaasurakeet toimitti I.G. Farben -yhtymän kontrolloima DEGESCH (saksalainen tuholaismyrkkyjä valmistanut osuuskunta). Myös Tesch ja Stabenow Co. Hampurista toimitti rakeita. Auschwitz-Birkenaun parannellut kaasukammio- ja krematoriolaitteet rakensi J. A. Topf und Söhne Erfurtista.

22. Mikä oli ensimmäinen keskitysleiri? Milloin sen toiminta käynnistyi, mikä sen tarkoitus oli ja kuka oli sen komentaja?

Ensimmäinen keskitysleiri perustettiin Dachaussa 23. maaliskuuta 1933 vain kaksi kuukautta Hitlerin valtakunnankansleriksi nousun jälkeen. Sen tarkoituksena oli levittää pelkoa väestön keskuudessa ja siitä tuli tehokas väline natsivastaisen opposition vaimentamisessa ja nujertamisessa. Dachausta tuli SS:n harjoittelukenttä. Sen ensimmäinen komentaja oli Theodor Eicke, jonka monet julmuudet toimivat esimerkkeinä kaikkialla laajentuvassa leirikoneistossa.

23. Mikä oli ensimmäinen kuolemanleiri? Milloin se perustettiin ja kuka oli sen komentaja? Milloin siellä murhattiin ensimmäiset juutalaiset?

Naisia ja lapsia päämääränään Birkenaun kaasukammio II. Taustalla kaasukammion krematorio, jossa surmattujen ruumiit hävitetään.

Ensimmäinen erityisesti kuolemanleiriksi tarkoitettu leiri perustettiin Chelmnoon (saksal.nimi Kulmhof) Puolassa. Se aloitti toimintansa 8. joulukuuta 1941, jolloin sinne kuljetettiin juutalaisia ympäröiviltä alueilta. Aluksi surmaamiseen käytettiin kaasuvaunuja. Siellä surmattiin kaiken kaikkiaan noin 320 000 ihmistä, joista suurin osa oli juutalaisia. Hauptsturmführer Herbert Lange oli leirin komentajana maaliskuuhun 1942 asti, jolloin hänen seuraajakseen tuli Hauptsturmführer Hans Bothmann. Natsit hylkäsivät leirin 17. tammikuuta 1945.
Syyskuussa 1941, kuukausia ennenkuin tuhoamistoiminta alkoi Chelmnossa, kuutisensataa neuvostoliittolaista sotavankia ja 250 muuta vankia tapettiin Zyklon B -kaasun kokeilussa Auschwitzissa. Auschwitzista tuli kuitenkin varsinainen kuolemanleiri vasta keväällä 1942, kun suuremmat kaasukammiot oli rakennettu läheiseen Birkenauhun.

24. Mikä osuus saksalaismielisillä hallituksilla oli juutalaisten murhassa?

Tavallisesti juutalaisten mahdollisuudet selviytyä hengissä olivat sitä suuremmat, mitä itsenäisempi valtio oli. Vastaavasti niillä juutalaisilla, jotka asuivat suoraan tai miltei suoraan Saksan hallitsemissa maissa (Neuvostoliitto, Puola, Serbia, Alankomaat) oli pienimmät mahdollisuudet selviytyä hengissä.
Niin kauan kuin Italia oli täysivaltainen Saksan liittolainen (syyskuuhun 1943 asti) juutalaisia ei siellä ainoastaan jätetty rauhaan - Italian miehittämissä maissa heitä jopa suojeltiin. Romanialaisjoukot murhasivat juutalaisia alueidensa rajoilla, mutta kieltäytyivät luovuttamasta ydinalueidensa juutalaisia saksalaisille; Bulgariassa tilanne oli samanlainen. Unkarin hallitus ei taipunut natsien painostukseen karkottaa juutalaisiaan kunnes Saksa miehitti Unkarin maaliskuussa 1944. Miehityksen aikana unkarilaisjoukoilla kuitenkin oli karkotuksissa tärkeä osuus. Satelliittivaltiot joko tuhosivat itse omat juutalaisensa (Kroatia) tai luovuttivat heidät saksalaisille (Slovakia). Puoliksi itsenäinen Vichyn Ranska auttoi ei-ranskalaisten juutalaisten karkottamisessa mutta suojeli niitä jotka olivat Ranskan kansalaisia. Tanskan juutalaiset olivat turvassa niin kauan kuin Tanskan itsehallinto ulkonaisesti säilyi. Vasta saksalaisten ryhtyessä rajoittamaan Tanskan itsenäisyyttä tuli juutalaisten salakuljettaminen Ruotsiin välttämättömäksi.

Liettualaiset vapaaehtoiset vartioivat vangittujen juutalaisnaisten ryhmää Liettuan Kovnossa 25.7.1941.

25. Mikä osuus juutalaisten tuhoamisessa oli ei-saksalaisilla siviileillä?

Ilman lukuisten ei-saksalaisten siviilien aktiivista osallistumista olisi holocaustin juutalaisten uhrien lukumäärä ollut paljon pienempi. Toisaalta tapettujen määrä olisi saattanut olla huomattavasti suurempi ilman monien ei-saksalaisten yhteistyöhaluttomuutta ja jopa vastarintaa.

Aktiivisiin osanottajiin kuului saksalaisten johtamia ukrainalaisia, liettualaisia ja latvialaisia joukkoja, jotka teurastivat kymmeniä tuhansia juutalaisia. Yksittäiset partisaaniyksiköt Puolassa ja muuallakin murhasivat juutalaisia jopa taistellessaan natseja vastaan. Paikallinen väestö luovutti usein natsien käsiin pakoon tai piiloon pyrkiviä juutalaisia ilmaisten näin kostonhalua ja vihamielisyyttä tai havitellen näiden omaisuutta. Natsit pakottivat juutalaiset käyttämään tunnusmerkkiä olettaen, että tämä tulisi lisäämään muiden kammoa juutalaisia kohtaan.
Huolimatta kaikesta tästä monet ei-juutalaiset pelastivat kymmeniä tuhansia juutalaisia. Näitä pelastajia kutsutaan "kansojen oikeamielisiksi". Joissakin maissa, kuten Bulgariassa ja Ranskassa, yleinen mielipide vaikutti päätöksentekijöihin ja johti monien juutalaisten pelastumiseen.

26. Millä keinoin natsit pyrkivät hirmutöidensä peittelemiseen?

Ensimmäinen ja yksinkertaisin tapa naamioida juutalaisten tuhoaminen oli tiettyjen säännönmukaisten peiteilmaisujen käyttö asiakirjoissa; esim. murhan sijasta "erityiskohtelu" ja karkotuksen sijasta "evakuointi". Käsite "lopullinen ratkaisu" tuli koko joukkotuho-operaation peitenimeksi. Murhaoperaatioon osallistuneita vannotettiin pitämään asia salassa. Juutalaisille kerrottiin erilaisia valheita käskettäessä heitä valmistautumaan karkotukseen. Yleensä heille kerrottiin, että heidät siirrettäisiin "parempaan paikkaan" missä heidän olisi tehtävä töitä mutta missä he kuitenkin saisivat elää turvassa.
Kesäkuussa 1942 alkoi erityisoperaatio, "Aktion 1005", jonka tarkoituksena oli tuhota joukkotuhon fyysiset todisteet. Standartenführer Paul Blobelin alainen erityisyksikkö nimeltä Sonderkommando 1005 valvoi uhrien ruumiiden polttamista kuolemanleireissä. Kesäkuusta 1943 alkaen yksikkö pyrki hävittämään joukkohautojen merkit miehitetyiltä Neuvostoliiton alueilta polttamalla niiden jäännökset jättiläimäisissä rovioissa. Vaikka kaikkien murhan jälkien hävittämisessä ei onnistuttu, on natsien pyrkimys pimittää ja hävittää jälkensä suuresti vaikeuttanut tehtyjen rikosten yksityiskohtien ja mittakaavan tarkkaa selvittelyä.

[ Kysymykset 1-5 ] [ Kysymykset 6-14] [ Kysymykset 15-26] [ Kysymykset 27-36  ]
[ Sisällys ]